Täällä taas! Koirakoulua ja muistelua.

Hupsis! Mites tässä taas pääsi näin käymään. Blogi on taas muutaman viikon elellyt omaa elämäänsä. Hengissä kuitenkin ollaan ja kaikki sujuu hyvin. Syynä tähän hiljaisuuteen on täyteen buugatut päivät, kun valinnassa on ollut koulu hommat vai blogi on voiton vienyt koulu. Katsotaan jos taas ryhdistäytyisin ja ottaisin kameran taas mukaan normaaliin arkeen. Kaiken kiireen keskellä ne normaalit asiat unohtuvat.

Ehkä nyt muutama sana meidän hiihtolomasta josta piti jo aikoja sitten tulla puhumaan. Tosiaan varmaan ehkä muistatte viime postauksesta että vietimme hiihtolomaa Kanniston kotieläintilalla. Meidän viikko meni aivan mahtavasti, eikä Iisakki tarvinnut lähettää kesken kaiken kotiin. Iisakki käyttäytyi todella hyvin ja pienen arkailun jälkeen rohkaistui. Tuli hyvin toimeen muiden koirien ja eläinten kanssa, lampaat vaan oli pelottavia jostain syystä. Ja miten taas kävikään, kamera oli kyllä mukana mutta se oli aina huoneessa tai yksinkertaisesti kädet eivät riittäneet kuvaamaan. 

Sunnuntaina meillä olikin ensimmäinen koirakoulu tunti. Ajo aikaa sinne on noin 15min joten ei paha aika. Ensimmäistä kertaa oli vaan vaikea löytää, koska halli sijaitsee teollisuus alueella hieman piilossa. Meidän lisäksi ryhmässä on kaksi koirakkoa, josta toinen onkin jo entuudestaan tuttu. Minusta on ainakin mukavaa että ryhmä on niin pieni sillä saa enemmän yksilöllistä ohjausta. Ensimmäinen tunti meni lähinnä siihen että puhuttiin miten koira oppii ja oikeanlaisesta palkkauksesta. Loppu tunnista aloitimme kohdetyöskentelyn kosketuskepin kanssa. Iisakki hoksasikin aikas nopeasti mitä pitää tehdä saadakseen namin. Kohdetyöskentely harjoitusta pitäisi tehdä joka päivä 2min mikä välillä tuntuu täysin turhalta, koska se on niin helppoa Iisakille. Olen tyytyväinen että aloitimme koirakoulun sillä olen taas löytänyt lisää innostusta Iisakin kouluttamiseen, nimittäin olemme olleet jo aika kauan niissä samoissa tempuissa. Pikku herran oppimis kyky on mitä mahtavin tai itseasiassa se on niin ahne että oppii todella nopeasti uudet asiat kunhan saa nameja.

Tähän loppuun vielä muistelua, sillä vuosi sitten lähti rakas Nuuskuni vihreimmille niityille juoksemaan. Suru ja kaipaus oli silloin kova, mutta se mikä on totta on se että aika kultaa muistot. Ja tämä ihana höpönassu kulkee aina elämässäni, sillä onhan sen tassun jäljet sydämessäni.

Tähtiin on kirjoitettu niin monta tassunjälkeä, 
niillä kaikilla on nimensä, elämänpituinen tarinansa. 
Ne ovat jättäneet lähtemättömän jäljen niihin ihmisiin, jotka ovat jääneet tänne kaipaamaan. 

-Heidi-

Nuusku 11.8.2002-2.3.2014

~Venla