lauantai 27. joulukuuta 2014

Peitto hirmu ja takki kamppailu



Tenään aamulla jostain kumman syystä menin nukkumaan todella pitkään, enkä herättänyt omistajaani tavalliseen tapaan ajoissa.  Heräsin kyllä aikaisin, kun joku kolisteli alakerrassa mutta päätin kuitenkin jatkaa uniani. En kyllä tiedä edes miksi olin niin väsynyt, ehkä edellinen päivä oli ollut niin rankka. Tavalliseen tapaan jouduin ulos heti herättyäni mutta siellä oli kamalan kylmä.  Tein pissani äkkiä ja juoksin sisälle odottamaan aamupalaa.  Sainkin taas annokseni, joka on kyllä liian pieni. Söin sen taas nopeasti ettei kukaan vaan tule varastamaan sitä.  Sen jälkeen kävikin vanhinko, meinaan tuli kamala hätä ja ensimmäinen hyvä paikka löytyi maton päältä.

Sitten aloitinkin muut perinteiset aamurutiinini: piehtarointi matolla, muutama spurttikierros, kerjääminen ja kuusen syönti.  Tenään onnistuin myös samaan jugurttipurkin jämät.  Yksi poikkeus kyllä tenään kävi, nimittäin sänkyäni syödessä vihreä nälkäinen peitto kävi kimppuuni. Jouduin sen syövereihin aivan kokonaan.  Pyörin, hyörin ja tappelin vastaan.  Vihdoin pääsin ulos ja näin parhaakseni mennä omistajani syliin. 



Kesken unieni oli pakko herätä sillä kuulin jääkaapin käyvän ja ruokakuppini täyttyvän.  Syömisen jälkeen tosin minut raahattiin taas ulos kylmään, ja sieltä häkkiin ja autoon.  Auto matkalla olikin taas aikaa nukkua kunnes minut kaivettiin ulos ja tungettiin valjaat päälle.  Menimme kauppaa jossa tuoksui paljon kaikkea hyvää.  Herkkujen syönti olisikin ollut kivaa mutta ei kun jonnekin vaateosastolle minut raahasivat. Olen niin pieni vielä että myyjän oli vaikea löytää sopivaa kokoa minulle. Yhtä ihme haalaria koittivat minulle sovittaa mutta eivätpä onnistuneet.  Sitten löytyi toppamanteli josta en ollut kyllä innoissaan mutta se sopisi päälleni. En siitä kyllä yhtään tykkää. Ensinäkin se on tyttöjen värinen ja toiseksi sillä ei ole kiva liikkua. Mutta minun ei auta kun alistua siihen.  Tietenkin koitan sitä välillä vähän syödä.  Jos vaan onnistun salaa tekemään, niin revin sen riekaleiksi.




Loppu ilta meni rauhallisissa tunnelmissa ja minua kävi katsomassa sellainen hupsu täti.  Tämä täti kyllä oli todella mukava.


Nyt toivotaankin kaikille karvaisille kavereille kuin myös ihmisille oikeen hyvää yötä.  Nukkukaan oikeen hyvin.

-tassuttelija Iisak-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti