keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ulkoilua.



Eilen oli aivan upea sää. Koulusta tultuani heitin tavarat äkkiä sisälle ja nappasin mukaan kameran ja Iisakin. Lähdimme pienelle kävelylle pelonreunalle ja metsään. Sään suosiessa ei ollut liian kylmä joten Iisakki paineli oikein iloisena menemään. Ehdimme juuri sopivasti nauttimaan viimeisitä auringon säteistä ennen kun aurinko taas laski. Oli mukava saada vihdoin vähän valoisempi kuvia ja muutenkin tuli kevät fiilis. Joten ajattelin myös jakaa teille näitä kuvia.
























~Venla

1 kommentti:

  1. Mekin päästiin viime viikonloppuna ulkoileen lauman kanssa valoisaan aikaan ja vielä ihan aurinkokin paistoi, lisäksi ulkoilutin pitkästä aikaa taas kameraakin ja tuli sieltä ihan kohtalaisia kuvia mukaan :) ja kohta blogin puolelle myös pääsevät. Kiva postaus ja hienoi kuvii!

    VastaaPoista