sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Iisakin tavarat



Ajattelin tässä kun muutakaan ideaa en keksinyt niin esitellä vähän Iisakin tavaroita. Lopussa myös puhetta arvonnasta. Mutta pidemmittä puheitta postaukseen.

Matkustus

Tosiaan meillä on käytössä kaksi häkkiä, jolla matkustetaan. Kevyt häkki, jota käytämme useimmiten. Sekä kova häkki, joka on lainassa ja sitä käytetään lähinnä silloin kun Iisakkia ei pysty valvomaan. Iisakki menee molempiin häkkeihin ihan yhtä mielellään ja molempia pystyy käyttämään väliaikaisesti petinä. Kevythäkissä on etuna se että helppo kantaa mukana, sekä menee pieneen tilaan.




Ruokailu



Ruoka säilytetään tällä hetkellä yläpuolella näkyvässä kipossa. Etsiskelin jonkin aikaa tuollaista kippoa, koska on käytännöllisempi, kun pelkkä ruokasäkki. Iisakki syö tällä hetkellä Purina Pro Plan Puppy Sensitive ruokaa. Sitten normaalisti ruokailussa on käytössä alusta, juomakuppi ja ruokakuppi.





Näiden lisäksi varastossa on odottamassa isompi vesikuppi ja matka kuppi. Sekä labyrintti ruokakippo, joka odottelee Iisakin kasvua. Saadaan viimeistään sen kanssa syömis tahti hidastumaan.


 
 Ulkoilu



 Taluttimet ja flexit


Kaksi talutinta, joista käytössä vasemmanpuolinen rukkan talutin.


Kaksi flexiä, joista kuvioitu on käytössä.


Pannat

Hienostelupanta

Perus nahkapanta

Tällä hetkellä käytössä oleva pentupanta
Valjaat


Käyttöä odotamsaa rukan ja hurtan valjaat

tällä hetkellä käytössä olevat valjaat

aikasemmin käytössä olleet kissan valjaat.

Vaatteet

aikasemmin käytössä olleet mantteli ja villapaita

Käytössä oleva rukkan mantteli


Kakkapussit ja telineet


Lelut


Vinkulelut

Pallot

Aktivointilelut

 Vetolelut

 Ei tyypilliset lelut

Rievut


Herkut


Namit

Hampaat  

Hoito ja puhdistus

Tassupyyhkeet

Kampa ja karsta, joita ei vielä ole tarvittu.

Kynsisakset ja korvanpuhdistusaine

Puhdistuslappuja
Koira shampoo


 Nukkuminen
Peti

Peittoja

Tässä nyt tämä ehkä vähän pitkä postaus. Toivottavasti kuitenkin piditte ja laittakaa ihmeessä kommenttia alas. Meille saa edelleenkin laittaa postaus ideoita ja otamme niitä oikein mielellään vastaan.


Niin ja tähän loppuun piti vielä puhua arvonnasta. Nyt varsinkin koiran omistajille on hieno
mahdollisuus voittaa Hau-Hau Championin tuotepaketti. Silkkiturkit blogi on saanut hienon mahdollisuuden ja maininnan nimittäin blogi on valittu Hau-Hau Championin blogivalioksi.
Kyseisessä blogissa siis arvotaan Hau-Hau Championin tuotepaketti.  Pääset osallistumaan arvontaan ja tarkemmat tiedot löydät täältä
  
~Venla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti