keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tylsä päivä+ulkoilua

HöhHöh. Minulle sanottiin taas että tänne pitäisi tulla jotain selittelemään päivästä. Hirveä homma tällaisessa ja varsinkin kun en näe teitä se vähän ärsyttää. Tykkään niin paljon ihmisistä ja minulle on sanottu että jossain muualla ruudun takana on joku ihminen, joka lukee näitä höpötyksiäni. Olisi vaan mukava nähdä ja varsinkin saada rapsutuksia. Ai niin minunhan piti kirjoitella jotain päivästä kun en muutakaan keksinyt. Hmm mitäköhän tenään mahtoikaan tapahtua. Ai niin nyt muistan ainakin osan.



Aamulla Venla kiskoi minut sängystä ylös kauhealla kiireellä, vaikka olisin vielä halunnut nukkua En ymmärtänyt sitä aamu hoppu, kun kaikki tehtiin pikatahdilla. Venla oli lähdössä kouluun, vaikka en edelleenkään tiedä mikä paikka se on, ei hänellä ollutkaan aikaa rapsutella ja leikkiä kanssani. Se oli kyllä todella tylsää ja toiseksi hän oli hirmu kauan pois tai no en nyt tiedä kauanko. Sen aikaa ainakin että ehdin nukkumaan paljon, syömään ja leikkiä. Eli minusta tuo on aika kauan, vaikka en ajasta mitään kyllä ymmärrä.


Vihdoin se Venla saapui kotiin ja lähdettiinkin heti ulkoilemaan. Minulle laitettiin panta vaan kaulaan jos sattuisin karkaamaan. En tiedä mitä karkaaminen kyllä on, mutta epäilen että sitä jos lähtee liian kauas omistajasta. Ainakin minua huudetaan takaisin kun lähden pitkälle, mutta takaisin kannattaa tulla sillä siitä saa herkkuja. Tällä kertaa menimme vähän pidemmälle kun normaalille pihalle. Ulkona ei ollut liian kylmä joten tykkäsin peuhata ja haistella jälkiä. Minulla oli todella kivaa ja Venlakin oli tyytyväien kun tottelin niin hyvin.







Sisälle tultuamme leikimme vielä jonkun aikaa yhdessä, kunne Venla meni tekemään läksyjä. Se läksyjen tekeminen on kyllä kovin tylsää kun minua ei huomioida ollenkaan. Päätin kuitenkin kiivetä yläkertaan hänen perään. Kyllästyin kyllä pian siihen odotteluun ja olisin halunnut alakertaa mutta ne rappuset. Voitteko kuvitella kuinka pelottavat ne ovat, varsinkin kun olisi pitänyt ylhäältä asti mennä alas. Tietenkin rupesin pitämään mekkalaa että joku olisi tullut kantamaan minut, mutta ei. Voitteko uskoa että Venla sanoi silloin että: ”nyt harjoitellaankin rappusten alas tulemista”. Ihan kamalaa puuhaa sellainen, eikö voisi vaan kantaa minut. Ainoa positiivinen juttu oli se että kun tulin alaspäin sain aina herkkuja. Mutta on se silti vielä liian pelottavaa, puolesta välistä voin itse tulla alas.






Sitten en oikeastaan ole kauheasti mitään tehnyt kun käynyt pihalla, syönyt, leikkinyt ja nukkunut. Ja ainiin Venla pyysi pahottelemaan ulkokuvien huonolaatuisuutta.


  -Iisakki-

8 kommenttia:

  1. Voi ei mikä sydänten sulattaja! ♥ liityin seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se melkoinen sydänten sulattaja.

      Poista
  2. Aaa mikä pieni ihanuus!! <3 Tekis mieli ottaa syliin ja pussailla ja rapsutella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se pieni suloisuus ja jos näin IIsakin puolesta vastaan niin hän ottaisi mielelellään rapsutuksia ja pusuja vastaan

      Poista
  3. No voi nyt mahoton sentään mikä suloisuus!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni suloisuus jonka ulkokuoren alla elää aina silloin tällöin mosteri.

      Poista
  4. Pennun elämä on sitten rankkaa :D se on hauska katsella, kun pieni pentu pohtii ja ajattelee oikein kunnolla, että miten esim. nyt portaat pääsee ylös tai alas :D

    VastaaPoista
  5. Onhan se pennun elämä oikeasti aikas rankkaa jos todella miettii. Syntymän jälkeen alkaa heti seikkailu vielä turvallisesti äidin ja sisarusten kanssa, kunnes tulee aika että joku vieras vie pois sisarusten ja äidin luota. Siitä alkaa toinen seikkailu kohti aikuisuutta, tutkitaan uusia paikkoja ja opitaan paljon uutta. Tosiaan se on todella mukavaa seurailla kun pentu oikeasti välillä miettii miten jonkun asian saa tehtynä, kun suurin osa asioista tehdään vaan suin päin enempää miettimättä.

    VastaaPoista