lauantai 3. tammikuuta 2015

Faktoja minusta



Juteltiin tässä omistajani eli Venlan kanssa että minun pitäisi tulla taas kertomaan jotain selko kielellä. Eilenhän kirjoitin postauksen loppuun hienon viestin mutta jos oikein ymmärsin, niin te ette ymmärtäneet sitä. Enkä nyt oikein tiennyt että mitä teille siellä jossain ruudun takaa pitäisi kertoa. Enhän edes tunne teitä, enkä voi edes nähdä teitä. Tosin ette tekään tunne minua, ettekä näe. Ollaan siis tasoissa, vaikka teitä olisikin kiva nähdä. Seikkaillessani tässä ihme internetin maailmassa löysin paljon kirjoituksia 100 faktaa itsestäni. Ensinäkin en alkuun tiennyt mitä sana fakta tarkoittaa. Sain sen selvitettyä Venlalta. Mutta sitten tuli toinen pulma tuo sana 100, se vissiinkin on luku joka on todella paljon. Kun en tuollaisia lukuja vielä tajua kun en ole kouluakaan käynyt niin unohdetaan se vaan. Kerron vaan sen verran faktoja itsestäni kun keksi. Ehkä opitte tuntemaan minut paremmin. Aloitetaan sitten vai oletteko valmiina? Ihan sama mulle mä aloitan ainakin nyt.

1. Nimeni on Iisak
2. Olen syntynyt 30.9.2014
3. Olen rakkauspentu
4. Mulla on kolme sisarusta, veli ja kaksi siskoa (en kyllä tiedä missä ne tällä hetkellä asuvat)
















5. Omistajani on Venla
6. Asun omakotitalossa 
7. Minun aikuis kokoa ja turkin laatua ei vielä tiedetä
8. Olen loistava kerjäämään
9. Temppuja en vielä hirveästi osaa
10. En ole sisäsiisti vielä
















11. Rakasta ruokaa
12. Söisinkin mielummin enemmän kun minulle annetaan (ihmiset kutsuvat minua ahneeksi)
13. Olen valms tekemään ihan mitä vaan herkusta
14. Suuria herkkujani ovat maksamakkara ja jugurtti



 



















15. Minulla riittää energia
16. Nukun vielä paljon päivässä
17. Minulla on terävät hampaat, joilla tykkään nakerrella niin liikkuvaan kun liikumatontakin
18. Juoksentelen ympäri taloa täysillä kieroksilla vähintään kerran päivässä
19. Teen aina välillä pahojani, josta joudun arestiin
20. Paras kaverini on Urkki, vaikka hän ei jostain syystä pidä minusta niin paljoa.
















21. Olen ihmisrakas ja heitänkin aina selälleen kun joku tulee moikkaamaan
22. Pidän kun vatsaani rapsutetaan.
23. Olen jääräpää
24. Osaan murjottaa
25. En tykkää kun minua komennetaan
26. Ihmisten tavaroiden varastaminen on kivaa
27. Ulkoilessani käyn usein tutkimusretkellä talon alla.
28. Tiedän miten ihmisten huomion saa.
29. Nukun mieluiten sylissä
30. Olen vienyt monen ihmisen sydämmen
















31. En pidä imurista
32. Minulla on usein toinen korva nurinpäin
33. Näen usein unta
34. Olen aina valmis kokeilemaan ja kohtaamaan uutta
35. Olen hyvin sosiaalinen
36. Minulle nauretaan usein, jostain kumman syystä
37. Osaan jo poseerata
38. Olen mielestäni älykäs (ihmisten mielestä en kyllä ole alykäs)
39. En oikein tiedä minkä kokoinen olen.
40. En ole aamuuninen


Tässä nyt näitä faktoja joita keksin. Kauhea homma tässä oli. En kyllä edes tiedä montako keksin varmaan todella paljon. Toivottavasti tekin saitte jotain uutta tietoa minusta. Jos jokin jäi askarruttamaan tai haluatte kysyä jotain, voitte laittaa kommenttia tai sähköpostia. Vastaan tai Venla vastaa mielellään kysymyksiin. Laittakaa myös minulle juttu ideaa mistä tulisin tänne kirjoittelemaan kun olen niin huono keksimään aiheita. En edes oikein tiedä mitä täällä on tapana selitellä. Siksi olenkin koittanut tutustua muihin samantapaisiin paikkoihin. Tässä nyt tämä ja nyt menen jatkamaan uniani. 

-Iisakki-

3 kommenttia:

  1. Todella kiva blogi :) liityin lukiaksi!! Itsellänikin on blogi: http://woosterinlauma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. oi aivan iiiihana koiruli! tuli niin ikävä omaa koiraa ja sen pentuaikaa <3

    VastaaPoista